Syksy on neulojalle perinteisesti kiireisintä aikaa vuodesta. Kesän jälkeen kaivataan lämmintä jalkaan ja monella on joululahjat mielessä jo heti alkusyksystä. Ja hyvä niin. Yhdet villasukat kun ei synny ihan päivässä. Ihan toooodella perusvillasukat 7 veljestä langasta naisten koossa syntyy muutamassa illassa, mutta harvemmin tulee tehtyä mitään perussukkia. Sukissakin pitää olla se joku juttu lämpöarvon lisäksi.

Tänä syksynä sukkakiireiden keskellä sain pyynnön suunnitella ja tehdä omalle ammattiliitolleni villasukat. Muutenkin on vaikea sanoa ei, kun jotain pyydetään, mutta varsinkin vähän erikoisempiin sukkajuttuihin. Messissä oltiin heti alkumetreiltä lähtien ja visiot alkoi pyörimään silmissä jo saman puhelun aikana. Joskus visio on vaan helpompi nähdä kuin toteuttaa. Hyvin suunniteltu, on melkein valmis, joten ei tarvinnut edes purkuhommiin ryhtyä. Se kun ei ole mitään miellyttävintä hommaa.

Koska minulle tuli heti mieleen kaksi visiota, niin olihan ne molemmat toteutettava. Niinpä syntyi vaihtoehdot ihan aloittelijalle ja vähän kokeneemmalle tikuttajalle.

Tässä helpompi versio. Liiton logo on varteen silmukoitu jälkeenpäin

IMG_20201103_102320.jpg

Ja tässä ehkä hieman työläämpi versio, vaikkei vaikea sekään oikeasti ole. Tässäkin on koko logo eli vihreät ja valkoiset silmukoitu jälkeenpäin. Voi tehdä myös esimerkiksi tikapuutekniikalla tai perinteisenä kirjoneuleversiona. Tikapuutekniikka kannattaa kyllä opetella, jos on pitkiä langanjuoksuja. Säilyy mielenterveys paremmin ja into tehdä toistekin kirjoneulesukkia.

IMG_20201103_102452.jpg

Ohje on julkaistu Ammattiliitto Union vuoden viimeisessä jäsenlehdessä ja ohje on saatavilla nettisivuilta. Projekti oli ihan ensimmäinen laatuaan omalla kohdallani vaikka monenmoista villasukkaa olenkin vuosien varrella tehnyt ja soveltanut paljon jo olemassa olevia kuvia tai malleja. Ja mieluisa projekti olikin.

IMG_20201103_102303.jpg