Huhtikuussa oli salainen tulitikkuaskivaihto. Ensin mun ei pitänyt lähteä mukaan, kun idea ei tuntunut ihan omalta. Sitten kun tarvittiin tasaparit, niin heikkona hetkenä menin lupautumaan. Ja miksi.... Muutama hius taas harmaantui. Kun kuuklaili ideoita, niin ne oli niin huikeita, että oikein kauhistutti. Ajattelin, että repäisen homman valmiiksi heti siinä alkukuusta, viimeistään kuun puoleen väliin mennessä. Mutta eihän siinä taaskaan niin käynyt vaan ihan viime hetkeen jäi.
Tässä on lähtötilanne sunnuntai illalla klo 22 aikoihin
Ja tästä nyt pitäisi muka loihtia jotain kaunista? Missä mun inspiraatio on, huhuuuu....
Tässä on lopputilanne seuraavan vuorokauden puolella aamuyöstä n. klo 03.30
Ei nyt ihan sitä, mitä kuuklesta löytyi, mutta on tää paljon parempi kuin alkuperäinen
Ja sisäpuolenkin laitoin kauniiksi
Piti tehdä sellainen kaksikerroksinen "laatikosto", mutta ei syntynyt visioo
Nupit laitoin tuohon laatikon päähän. Rasian täytin muutamalla leimakuvalla ja parilla nauhalla. Tikkuja ei tällä pysty raapaisemaan, kun raapaisupinta tuli laitettua piiloon. Mutta jos se koristeena, salaisena arkkuna menisi :-)
Itse sain vaihdossa tällaisen ihanuuden
Siis nuo kukkasetkin tuolla päässä....
Laatikossa oli pientä kivaa askarteluun. Toisten tekemät askartelut on aina ihania.
Harmittaa, kun en itse hoksannut, että tällainenkin malli olisi ihan käypä. Siis näitä talon mallisia on tullut jouluksi tehtailtua vaikka kuinka. Mutta jotenkin mulla oli päähänpinttymä niistä jenkkityylisistä rasioista.
Kommentit