toivottavasti. Tänä vuonna on tullut tehtyä joulukortteja erityisen runsaasti. Sain ensimmäisen ison korttitilauksen, kiitos ystäväiseni Ninan.
Yli 120 kpl tällaisia kortteja meni turkulaiselle yritykselle jaettavaksi asiakkaille ja yhteistyökumppaneille
Helppo kortti työstää. Muutama pallo poikineen tuli saksittua. Luulin, että tulee tuskahiki ennen deadlineä, mutta eipä tullut. Ensi vuonna uusiksi!
Olen sentään muitakin joulukortteja ehtinyt tekemään tämän yhden urakan ohessa.
Tällainen ihana tonttu-ukkeli kortti syntyi tilauksesta, kun tonttu-tytöt olivat loppuneet kesken.
Leimakuvista olen vasta innostumassa. Nämä ihanat nallukat tuli Koukussa kortteihin Salaisista toiveista. Olen sen verran vihreä vielä leimailussa, etten edes tiedä kenen valmistajan nämä ovat. Ovat kuitenkin sen verran kivoja, että voisin leiman itsellenikin hankkia, jos vaan tietäisin, mitä etsin.
Muutakin kokeilua leimailun saralla olen saanut aikaiseksi. Nämäkin leimakuvat saatu Salaisista toiveista
Myös muutaman CD-kortin innostuin tekemään pitkästä aikaa. Menivät jo jakoon naapureiden postilaatikoihin toivottamaan joulumieltä.
Kommentit