Kesäyön hullutukseen tuli mukaan lähdettyä eli kyhäilty on nyt koko kesäkuu. Ei olisi uskonut, että meikäläinenkin osaisi hullutella. Mutta tämäntapainen hulluttelu sopii kyllä mulle. Kyhäily on pitänyt niin kiireisenä, että päivityksiä blogiin ei ole ehtinyt laittelee. Fiilikset on ihan erilaiset kuin hulluttelun alkaessa, mutta niistä enemmän matkan varrella, kun valmiita töitä alkaa ilmaantumaan postauksiin.
Mukaan lähdön idea oli oikeastaan se, että saisin hiukan pienennettyä lankavarastojani ja tarkoitus oli opetella myöskin uusia tekniikoita ja tapoja tehdä käsitöitä.
Hulluttelun ideahan on aloittaa 1 uusi käsityö joka ikinen kesäkuun päivä juhannukseen asti. Valmista pitäisi tulla heinäkuun loppuun mennessä. Turha aloittaa puseroa tai sängynpeittoa siis joka toinen päivä. Tällä hetkellä 3 valmista työtä, 16 keskeneräistä (huh-heijaa) ja 3 vielä aloittamatta. Onneksi on valoisat yöt ja pitkät vapaat. Tai siis tuplalomahan mulla on nyt muutenkin, kun vielä muutamia viikkoja (tasan 2 kk) on vuorotteluvapaata jäljellä ja sitten myös vietellään lasten kanssa kesälomaa ja nyt vielä juhannusvapaatkin :-)
Hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille!
Tässä lista kaikista kyhäilyprojekteistäni
1.6 (1) Tiskikukka, valmis 27.6
2.6 (2) Sydän tiskirätti, valmis 3.6
3.6 (3) Tonttu-ukko, valmis 19.7
4.6 (4) Tonttu-akka, valmis 18.7
5.6 (5) Revontuli huivi (kesken 31.7, valmis 16.10)
6.6 (6) Junasukat, valmis 7.6
7.6 (7) Virkatut perhoskorvikset, valmis 8.6
8.6 (8) Koukutut sini-valkoiset lapaset, valmis 11.7
9.6 (9) Kärjestä aloitetut sukat Austerman Stepistä (kesken 31.7)
10.6 (10) Turkoosit pitsisukat Cookie A:n kirjasta, valmis 26.7
22.6 (11) Alunperin oli tarkoitus virkata Ananas pitsinen liivi, mutten koskaan saanut aloitettua, joten #11 projektiksi tuli Turkoosi-mustat koukutut kämmekkäät, jotka aloitettu hätäpäissään vikana päivänä. valmis 5.7
16.6 (12) Neulottu harmaa kesäpusero, joka myöhemmin vaihtui pinkki-mustiksi koukutuiksi kämmekkäiksi tai lapasiksi, jotka aloitettu epätoivoisena vika päivänä 22.6, valmis 8.7
17.6 (13) Sininen ruutu tiskirätti, valmis 23.7
17.6 (14) Ruskeat palmikko kämmekkäät, valmis 31.7
18.6 (15) Virkattu heijastinpöllö, valmis 5.7
18.6 (16) Valkoiset pitsisukat 7 -veikasta, valmis 30.6
19.6 (17) Tonttu-ukko, valmis 19.7
19.6 (18) Tonttu-akka, valmis 18.7
20.6 (19) Virkattu pölyrätti, valmis 26.6
20.6 (20) Karamelli sukat varpaista varteen, valmis 16.7
21.6 (21) Shawl for Mother in Law, valmis 31.7
21.6 (22) Koukutut kelta-harmaat kämmekkäät 7 veikasta, valmis 18.7
18.7 valmiina 12/22 työtä
31.7 valmiina 20/22 = 91 % töistä ja loputkin valmistunee jossain vaiheessa. Jey! :-D
Kommentit