Tänä vuonna talvessa on ollut toivomisen varaa etelä-Suomen leveleillä. Toisaalta en kyllä tykkää kylmästä ollenkaan, mutta valkoinen lumipeite toisi vähän valoa tähän kaamokseen. Välillä olen ollut iloinen vuorotyöstäni, koska iltavuoroon mentäessä on saattanut nähdä jopa hieman valoa ja muutaman auringonpilkahduksen.

Pimeys on selkeästi ohjannut myös sukkalankojen valinnassa silloin, kun on vähänkin saanut vapaat kädet. Olen ihan hirveän huono neulomaan ihan tavallisia perussukkia. Kyllästyn yksinkertaiseen tosi nopeasti. Aina pitää olla joku pieni twisti tai edes vähän erikoisempi lanka. Tämän vuoksi omat lankavarastot pursuaa kirjavia ja liukuvärjättyjä sukkalankoja. Jotkut langoista näyttää kerällä tosi kivalta, mutta sukkana ei niinkään. Tyttäreni juuri viime viikolla sanoi näitä siniraitaisia sukkia ihan kauheaksi. Parin vuoden käytön jälkeen ne on oikeasti vähemmän siistejä kuin alkuperäisessä kuvassa.

Nyt sain tehdä melkein 4 paria yksivärisiä ihan perussukkia putkeen. Kaksi paria meni melko sutjakkaasti ja kivan nopeasti. Ei tarvi paljon miettiä tai laskeskella. Voi suihkia menemään vaikka pilkkopimeässä. Kolmannen kohdalla alkoi miettiä jo, että mitähän sitä seuraavaksi tekisi. Onneksi mahtuu väriä tähän maailmaan

IMG_0477.jpg

Sukka kuin sukka. Kyllä niille kaikille aina käyttöä löytyy

IMG_0490.jpg