Kesälomakelit on tänä vuonna ollut vähän viileämmän puoleisia, mutta loma on aina loma vaikka lunta sataisi. Tänä vuonna päädettiin heti loman alkajaisiksi ottaa pieni roadtrippi Viron kamaralle. Saaremaa on lähes vakkarikohteemme, joten sinne suunnattiin muutamaksi päiväksi. Harmiksemme siellä oli silloin juuri Oopperapäivät, joten valinnanvaraa hotellien suhteen ei juuri ollut ja hinta oli päätähuimaava etenkin laatuun nähden. Mutta harvoin kun matkustaa, niin kerran se vaan kirpaisi.

Saaremaan pääkaupungin Kuressaaren elämä on hiljentynyt paljon. Toiminta on kasvanut paljon ydinkeskustan ulkopuolelle, kuten missä tahansa kaupungissa. Pikkasen oikein hämmästeltiin, kun alkuillasta ravintoloiden terassitkin ammotti tyhjyyttä. Syömässä käytiin vakkaripaikoissa, ruoka oli edullista ja hyvää.

Muutaman päivän jälkeen ajeltiin takaisin Tallinnaan. Siellä ei ollut hiljaista. Täältä tiesin löytäväni myös muutaman askartelukaupan. Ihan ensin kävin Teeme teist moodi kaupassa. Tämä oli keskustan ulkopuolella, mutta sopivasti meidän paluumatkan varrella. Osoitteessa Tondi 50. Google Mapsista katsoin street viewstä, miltä näyttää, niin oli helmpompi löytää perille. Kerrostaloalueella yhden kerrostalon katutasossa oli reilun kokoinen kauppa. Fasessa olen kovasti ihaillut heidän tuote- ja kurssitarjontaa. Kyllähän sieltä jotain mukaan tarttui, mutta ihan kuin olisin odottanut jotain enempää. Joulukortithan tässä lomalla pikkuhiljaa tulee mieleen, joten muutama stanssi sillä mielellä jäi käteen. Halpaa ei ollut (=halvempaa kuin Suomessa), mutta tarjonta oli ehkä vähän erilaista.

DSC07251%20%28640x480%29.jpg

Vakkarikauppa on myös Galerii Mix Kaubamajan takana, osoitteessa Tartu mnt 7. Vähän vaikeaa ensin hahmottaa, mistä tämä löytyy, mutta ekan käynnin jälkeen löytää jo paremmin. Tämä on nykyään enemminkin taidekauppa, mutta jotain askarteluja löytyy. Jonkun verran papereita ja kartonkeja sekä stansseja ja kohotaskuja ja jotain leimoja. Hyvä valikoima myös Promarkereita, joten aina muutama tarttuu niitäkin mukaan. En ole tehnyt itselleni niistä värikarttaa, joten tuplaostoksilta ei kynien suhteen ole voinut välttyä.

DSC07253%20%28640x480%29.jpg

Uutena mainostettiin Fasebookin Korttiaskartelijat ryhmässä Scrapbooker.ee kauppaa. Sen löytäminen oli aikamoinen haaste. Löytyy siis osoitteesta Estonia pst 1, 3 krs Meloni kauppakeskuksesta, huone 305. Kauppakeskuksen ulkopuolella tästä ei ole mitään mainintaa, pitää vaan tietää, että tällainen on siellä. Ulko-ovesta sisälle ja suoraan eteenpäin rappusiin. Siinä välioven takana, rappusten alapäässä oli maininta kaupasta, mutta siihen sitten jäikin. 3. krs ovessa ei taaskaan ollut kaupasta mainintaa. Mutta siitä vaan ovesta sisälle ja etsimään ovea, jossa numero 305, niin siinä ovessa vihdoin oli tietoa. Uskolla ja tahdonvoimalla tämä ovi löytyi. Valan tällä uskoa myös muihin etsijöihin. Kauppa ei järin iso ollut, mutta tavaraa oli monennäköistä. Erityisesti ihastuin Maja Designin uusiin papereihin, joita lähtikin mukaan kourallinen. Ja kun nuukuus käytön suhteen iskee usein, niin pakko oli ottaa joitain 2 kappaletta, että raaskii sitten käyttääkin.

DSC07257%20%28640x480%29.jpg

Sinisävyisiä papereita lähti mukaan useampia. Tuo tennaripaperi <3. Arvaa, onko niitä kaksi?

DSC07259%20%28640x480%29.jpg

Hyvännäköisiä miehiä lähti myös mukaan arkillinen. Saattavat olla käteviä miesten kortteja suunniteltaessa

DSC07258%20%28640x480%29.jpg

Ja muutamia kukkapapereita lähti myös. Tuo mansikkapaperi oli suloinen.

DSC07260%20%28640x480%29.jpg

Päätin, että nyt en Karnaluksiin lähde, kun lankoja alkaa olla vähän siihen malliin, että tietää olevan, mutta ei tahdo löytää.  Ja sain pidettyä päätökseni. Kaubamajassa poikkesin kuitenkin Liann Lõngad -lankakauppaan. Melko hyvin sain sielläkin pidettyä pääni, mutta kun oli alennuksessa merinovillalankaa ihanassa tummanpunaisen sävyssä, niin en voinut vastustaa. Olivat vain 1,90 e/kerä, joten kukkarolle ei tehnyt yhtään pahaa. Ja yhdet lyhkäiset Karbonzit lähti myös mukaan, kun matkasukkana oli kesäsukat ja normit puikoit tuntui aina takertuvan johonkin olevinaan liian pitkinä. Näillä tulee ehkä kesäsukat valmiiksi ennen talvea. En montakaan kerrosta nimittäin matkan aikana saanut aikaiseksi. On ainakin sitten ensi kesäksi sukat odottamassa.

DSC07250%20%28640x480%29.jpg

Nyt nautitaan kesästä. Kukin tyylillään.