En ole juuri koskaan tykännyt kirjoneuleen tekemisestä. Liekö harjoittelun puutetta. Viime talvena ja keväänä neuloin kirjoneuletta enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä. Tässä yhdet viime talven aikaansaannoksista.

Sikäli kirjoneule on kiva neuloa, kun ei malta millään lopettaa, kun on jännää nähdä, miten tulee valmista ja miten työ edistyy. Eikä se loppujen lopuksi ole edes vaikeaa. Eipä kyllä paljon telkkaria samalla katsottu, sen verran tarkkaan piti seurata kaaviota. Varsi oli palmikkoneuletta ja siitä tuli aika tiukka. Käytössä venähtää kuitenkin.

DSC06033%20%28640x480%29.jpg

Näissä kirjoneuleissa on mua jännittänyt, että tuleeko näistä sopivan kokoiset. Monesti koon muuttaminen on kuitenkin aika työlästä.Näistä tuli ainakin ihan reilun kokoiset

DSC06047%20%28480x640%29.jpg

Valkoinen on Nalle lankaa ja harmaa joskus Viron reissulta mukaan tarttunutta Cashmere Gold lankaa. Vaaleanharmaa Vilmaa koitin myös näihin, mutta kuvio ei erottunut riittävästi. Tämä harmaa on aika tumma.

Ranneke neulottu 3 puikoilla 58 s, ja kuvio osuus 2,5 puikoilla. Lankaa kului 83 g

Ohje löytyi Facebookin Ihania lapasia! -ryhmän avustuksella täältä

En antanut kielitaidon haitata projektia. Google kääntäjän avulla ohjeesta tuli melko hassu, mutta riittävän selkeä lapasten aikaansaamiseksi